Noin vuosi sitten tajusin, että olin aina keskittynyt koiran kouluttamisessa siihen, mitä pitäisi vielä opetella. Tai siihen johonkin ongelmaan, joka kulloinkin piti ratkaista. Niinhän se menee, että lista opeteltavista asioista venyy helposti pitkäksi, jos koiran kanssa harrastaa oikeastaan mitä tahansa lajia alkeita pidemmälle.
Vuosi sitten oltiin tilanteessa, jossa nosework oli jo ainoa harrastuslajini. Olin treenaillut pääasiassa itsekseni ja muutaman kaverin kanssa noin puolen vuoden ajan. Koirilla oli kivaa, ja aloin itsekin kiinnostua koko ajan enemmän.
Treeneissä huomasin, että Hiisi saattoi etsintäalueella reagoida hajuun, mutta se ei tarkentanutkaan vaan jatkoi etsimistä päinvastaiseen suuntaan ja eteni lopulta aika hitaasti piilolle. Päätin mennä kouluttajalle.
Kerroin, että meillä oli ongelma ja odotin malttamattomana, että nyt kääritään hihat, nostetaan ongelma pöydälle ja pilkotaan palasiksi. Oletin, että kouluttaja varmaan löytää heti osaamisestamme paljon muitakin aukkoja, joita ensin vähän tökitään ja sitten tukitaan.
Pääsimme etsimään ensimmäistä hajua. Me löydettiin se! Me löydettiin myös seuraava. Ja sitä seuraava. Ja aina me vain löydettiin. Niin kävi joka viikko. Aina etsinnän lopuksi kouluttaja kertoi kaikki ne asiat, jotka minä olin osannut tehdä oikein. Ja myös ne asiat, joissa koira loisti. Kuukauden kuluttua olin vähän hämmentynyt. Osattiinko me muka näin paljon asioita? En ollut ikinä ajatellutkaan!
Meillä oli osaamista, joka oli piilossa, koska kukaan ei ollut koskaan sanonut sitä ääneen. Treeneissä on liiankin helppo keskittyä siihen, mitä pitäisi tehdä paremmin. Ja aina on varaa parantaa. Sivustakatsojana on helppo sanoa kaverille, että huomasitko, kun ohjasit koiran tuossa kohdassa tuonne, vaikka sillä oli haju. Tai että ehkä voisit palkata vähän tarkemmin ja paremmin. Tai että ajoitus meni tuossa vähän pieleen.
Olen ihan varma, että korjaavan palautteen antajan tarkoitus on joka kerta hyvä. Mutta miten sellainen palaute vaikuttaa koirakon itsevarmuuteen? Entä mitä koiran ja ohjaajan osaamisen esiin nostaminen tekee koirakon itsevarmuudelle?
Kun aloin saada palautetta siitä, mitä teen oikein, olin ensin hämilläni. Seuraavaksi huomasin, että motivaationi oppia lisää kasvoi entisestään. Yhtäkkiä tunsin oloni niin itsevarmaksi, että ilmoitin meidät hajutestiin. Treenaaminen jatkui ihan uudella innolla. Onnistumiset seurasivat toisiaan, ja meistä tuli viikko viikolta vahvempi koirakko. Myös tapani suunnitella treenejä muuttui – aloin yhä useammin ottaa suunnittelun lähtökohdaksi omat ja koirani vahvuudet heikkouksien sijaan.
Ja entäs se ongelma? Ongelma, jossa koira kierteli alueella aikansa ennen löytöä. Sekin ratkesi, kuten koekirjasta näkyy: Alkukesästä teimme kokeessa laatikkoetsinnän ajassa 7,8 sekuntia. Ja viimeisen ykkösluokan ulkoetsintäkokeemme aika oli 7 sekuntia.
Hajun taju 
Vastaa