Häiriöt etsintäalueella – 2 vinkkiä treenaamiseen

Espanjanvesikoira Hiisi, eli tuttujen kesken Raato-Raipe, on kova poika syömään raatoja. Parin viikon välein se vainuaa lenkillä jonkun puolimädän jyrsijän tai linnun, rusauttaa rikki ja hotkaisee pohjattomaan mahaansa – ennen kuin ehdin sanoa AxilurDrontalComp.

Nosework-kokeissa ei ole mitenkään tavatonta, että etsintäalueilta tai niiden läheisyydestä löytyy raatoja. Niitä saattaa olla vaikkapa puskan juurella, rakennuksen alla tai melkein missä tahansa. Aina joku koira ne sieltä löytää, ja sitten ohjaajaa saattaa vähän harmittaa. Kannattaa siis harjoitella!

Tänään bongasin läheisen koulun pihasta linnunraadon. Onko tuttu sellainen emoji, jolla on tähdet silminä? Näytin ihan siltä. Koska mullehan tuli heti treeni-idea!

Hain kotoa nosework-hajun, pari kätevää tarviketta sekä rakkaan ystäväni Raato-Raipen. Ja niinpä me tehtiin tällainen treeni, jossa on kaksi osaa.

1. osan idea on testata Raato-Raipen kiinnostusta tähän kyseiseen raatoon turvallisella tavalla. Eli siten, ettei Raato-Raipe varmasti pääse palkitsemaan itseään raadolla ja oppimaan, että kesken etsinnän voi vapaasti herkutella alueen antimilla.

Onneksi Raipe on raadonsyönnin ohella kunnostautunut myös ahkerana hajuradan nuuskuttelijana. Hyödynsin Raipen koulutustaustaa tässä ja rakensin sille radan. Sinnikkäästi olen yrittänyt Raipelle kouluttaa, että radalla edetään kohde kerrallaan. Siksi tiesinkin, että tämä raato ei varmasti jää Raipelta huomaamatta.

Radan ensimmäinen kori on tyhjä, toisen korin alla on linnunraato, ja kolmanteen on kiinnitetty vanupuikon pää, jossa on pisara eukalyptushydrolaattia.

2. osan idea on vaikeuttaa treeniä hieman. Ilokseni huomasin, että Raato-Raipe rakastaa sittenkin treenaamista enemmän kuin raatoja. Rohkenin siis poistaa suojakorin.

Halusin, että Raipe onnistuu, joten helpotin sen hommaa edelleen hieman aloittamalla etsinnän sellaisesta kohdasta, josta tiedän hajun leijailevan sen nenään. Piilo on samassa linjassa raadon kanssa, joten Raipen on ylitettävä raato päästäkseen piilolle. Ja siinä Raipe onnistuukin. Hyvä Raipe!!!

Lisää vaikeusastetta häiriötreeniin saa esimerkiksi sillä, että valitsee isomman alueen, tekee vaikeamman piilon, antaa jonkun muun tehdä piilon tai huolehtii siitä, että Raipe saa heti lähdössä hajun raadosta mutta ei piilosta. Tai etsityttää Raipella tyhjän raatoalueen – siis alueen, jossa ei ole nosework-hajua lainkaan. Kun Raato-Raipe siitäkin selviää, niin sitten vasta onkin ilo ylimmillään.

Ajattelen, että häiriöharjoittelun pointtina kannattaisi aina olla se, että koira selviää häiriöstä vaivatta ja siten myös entistä vahvempana vastustamaan harjoiteltavaa häiriötä. Harjoittelun tavoite on kerätä koirakon itseluottamusta kasvattavia onnistumisia, ja siksi harjoitusten suunnitteluun kannattaa panostaa.

Milloin voi mennä kokeeseen? – 5 ajatusta noseworkin ykkösluokasta

Suoritimme Hiisin kanssa hajutestin elokuussa 2018 ja siirryimme noseworkin kakkosluokkaan heinäkuussa 2019. Siihen väliin on mahtunut 8 koetta: yksi yhden osion ulkoetsintäkoe ja seitsemän neljän osion koetta.

Ykkösluokasta koekirjaan jäi mehukkaita onnistumisia: kolme 100 pisteen suoritusta ja kolme kokonaiskisan voittoa, viisi osa-alueiden voittoa, yksi tuomaripalkinto ja seitsemän erityisen hyvän koirakon mainintaa. Teimme myös aika mahtavia mahalaskuja: kahden 100 pisteen suorituksen jälkeen teimme kaksi 50 pisteen koetta ja kaksi 75 pisteen koetta. (Nosework onkin oiva laji vaikkapa sille, jonka elämässä kaikki menee aina kivasti putkeen, ja nyt olisi kova halu oppia käsittelemään epäonnistumisia.)

Nämä viisi ajatusta tulevat minulle ensimmäisenä mieleen, kun ajattelen ykkösluokan tarjoilemia elämyksiä.

1. Perustaitoihin panostaminen maksaa itsensä takaisin. Jos koiralla on kova halu etsiä, löytää ja kertoa löydöstä ilman piilon raapimista, nuoleskelua tai pureskelua, perustaidot ovat tosi hyvällä mallilla.

2. Koiraan pitää luottaa, mutta koirasta pitää ensin kouluttaa luottamuksen arvoinen. Esimerkiksi: Jos koiralle on kristallinkirkasta, mitä sen tulee tehdä löydöllä saadakseen palkan ja se myös haluaa tehdä sen, ohjaajan on helppo luottaa koiraan. Silloin vain odotellaan, että koira kertoo löydöstä, nostetaan käsi pystyyn ja hihkaistaan kuuluvalla äänellä että LÖYTÖ.

Silloin ei tarvitse puntti tutisten ja sydän väristen kumartua koiran ylle kesken etsinnän ja tuijottaa silmä kovana, että onkohan se oma eläin nyt löytänyt vai hekumoiko sittenkin sen yhden löysähuulisen bruneten kuolavanoja.

3. Kannattaa ihan rehellisesti olla oma itsensä. Jos jo valmiiksi tietää, että koetilanne ei jännitä yhtään ja koiranlukutaito on sujuvaa, niin miksipä ei menisi kokeeseen vaikka vähäiselläkin treenillä.

Jos taas jo koulussa jännitti niin, että kesken esitelmän piti välillä ottaa tukea piirtoheittimestä (Ei muuten auttanut!), niin ei ole yhtään huono idea kouluttaa koiraa vähän enemmän ja pidemmälle ennen niitä ensimmäisiä kokeita. Silloin ei tarvitse jännittää, osataanko vai ei. Ja sehän taas on ihan kiva juttu koirankin kannalta.

4. Me ihmiset emme tajua hajuja kovin hyvin. Nosework on Suomessa vielä ihan nuori laji, hydrolaateissa on eroja, koirat ovat koiria, ja tuomarit lihaa ja verta olevia ihmisiä. Me kaikki täällä opetellaan, ja ihan jokainen epäonnistuu joskus.

5. Asenne on tärkein. Onkohan olemassa kliseisempää hokemaa? Mutta juuri epäonnistumisen hetkellä sillä on todella iso merkitys, näkeekö itsessään ja koirassaan ensimmäisenä heikkoudet vai vahvuudet. Kun se neljäs peräkkäinen epäonnistuminen tulee, niin kylläpä muuten tuntuu yllättävän hyvältä, kun voi ihan aidosti hymyillä ja ihan tosissaan uskoa, kun sanoo itselleen, että kyllä me osataan.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑